AJANKOHTAISTA, MESSUOSASTOT (8.10.2012)

Fiskars Alihankinta 2012 Paras messuosasto-kilpailun voittaja.

Messu- ja somistusalan liitto ry ja Tampereen Messut Oy palkitsivat Paras messuosasto-kilpailun voittajat näyttelyn avajaispäivänä.

Omassa alle 40 neliömetrin osastojen sarjassa voiton vei Fiskars Brands Finland Oy Ab jonka Mainos Visitor Oy on suunnitellut ja toteuttanut. Perusteluissa todetaan, että Fiskarsin osastolla on brändin mukainen ilme sekä rauhallinen että selkeä tunnelma. Osaston rakenteet ja kalusteet ovat siististi toteutettu ja kokonaisuus viimeistelty. Alihankinta-messuilla käyty kilpailu on yksi neljästä Messu- ja somistusalan liitto ry:n organisoiduista Paras messuosasto 2012-kilpailuista.

 

LÄNSISUOMALAISESTA RAUTARUUKISTA globaaliksi monialayritykseksi kasvaneella Fiskarsilla on tukijalka yhä takomossa.Taotuilla metallituotteilla on edelleen vahvaa kysyntää esimerkiksi hydrauliikka-,metsä- ja autoteollisuudella ja Fiskarsilla on aiheesta yli 360 vuoden kokemus.

- Myymme takomomme ylimääräistä kapasiteettia, toisin sanoen takomo-osaamistamme. Taotut tuotteet riippuvat asiakkaiden tarpeista, Fiskarsin takomon myyntipäällikkö Thomas Öhman kertoo. Fiskarsin takomo-osaamista esitellään jälleen Alihankinta-messuilla syyskuun puolivälissä. Öhmanin mukaan messut poikivat hyvin tilauksia. Seuraavilla Alihankinta-messuilla Fiskarsin takomoteollisuus esittäytyy täysin uudistetulla osastolla.

– Edellisen osaston teemana oli vanha pajamaailma, joka sai paljon kiitosta. Nyt luvassa on jotain radikaalisti erilaista, Öhman valaisee.

 

Mainos Visitor on tehnyt Fiskarsin messuosastot jo 13 vuoden ajan. Fiskars onkin malliesimerkki yrityksestä, joka on hyötynyt useammaksi vuodeksi kerrallaan sovitusta näyttelysopimuksesta. Fiskarsin Thomas Öhman on ollut tyytyväinen yhteistyöhön Mainos Visitorin kanssa. – Siellä tekijät pursuavat hyviä ideoita. Vähän kun toiveitaan kertoo, saa lopputuloksena hienoja ehdotuksia.

 

Ota yhteyttä!

Osaamista, taitoa ja rohkeita ideoita!