AJANKOHTAISTA, MESSUOSASTOT (21.8.2017)

Kesän Asuntomessut 2017 järjestettiin Mikkelissä.

Tämän vuoden asuntomessuilla nähtiin monenlaisia messukoteja kauniin luonnonläheisen Saimaan rannalla sijaitsevalla messualueella.

Vuoden 2017 Asuntomessut järjestettiin upeassa miljöössä Saimaan rannalla, vain kolme kilometriä etelään kaupungin keskustasta. Asuinalueen rakentamisen lähtökohtana oli Saimaan vesistön hyödyntäminen sekä alueen tarjoamien luontoarvojen ja ympärivuotisten liikuntamahdollisuuksien sitominen toimivaksi kokonaisuudeksi.

Järjestäjä kertoo, että alueen puusto tarjoaa suojaa ja tuo vehreyttä. Kuitenkin viihtyisyyttä tukeva aluesuunnittelu varmistaa sen, että myös Saimaanselkä näkyy lähes joka tontille. Ranta-alueella säilytetään rantakasvillisuus Viitasammakon vuoksi ja liito-oraville myös jätetään mahdollisimman paljon puita. Tämä on myös viihtyisyystekijä ja takaa puustoisen asuinalueen.

Messukohteiden lisäksi Asuntomessut kasvoivat kymmenien keskustelutapahtumien ja yli sadan muun ohjelmanumeron myötä asumistietouden runsaudensarveksi. Asuntomessuilla järjestetyissä tilaisuuksissa, tietoiskuissa ja työpajoissa ratkottiin suomalaisen asumisen haasteita ja käännettiin katseet tulevaisuuden asumiseen.

 

Mainos Visitor Oy oli saanut mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa Mikkelin seudun ulkonäyttelyalueen osastokokonaisuuden jossa lähiseudun kunnat yhdessä esittäytyvät messu-kävijöille. Tapahtuma oli menestys ja järjestäjä kertoikin että Mikkelin asuntomessuilla vieraili yli 130 000 kävijää. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Karjarannassa Porissa.

Lähde ja lisätietoja: www.asuntomessut.fi/mikkeli/messualue/

 

Ota yhteyttä!

Osaamista, taitoa ja rohkeita ideoita!