AJANKOHTAISTA, MESSUOSASTOT (20.10.2018)

Mainos Visitor Oy 25 vuotta messuosastoja.

Kaksikymmentäviisi vuotta sitten elettiin 90-luvun alkua ja Suomessa aikaa, joka toi uuden yritystoiminnan aloittamiselle taloudellisesti omat haasteensa.


  

Yhdessä Jari Mäkelä ja Jari Vaalajoki olivat päättäneet perustaa messuosastoja suunnittelevan ja toteuttavan yrityksen Lahteen. Lähtökohtaisesti kaikki aloitettiin nollasta eikä mitään ollut valmiina. Rahoitukseen ja pääomaan herrat sijoittivat kaiken henkilökohtaisen omaisuutensa ja usko omaan tekemiseen oli tietenkin suuri eikä epäonnistuminen yrittäjänä ollut kaveruksille minkäänlainen vaihtoehto.


   

 

Yrityksen ensimmäiset parin sadan neliön toimitilat löytyivät Lahdesta Sopenkorven teollisuusalueelta, jossa perustettava yhtiö Mainos Visitor aloitti Rauten kiinteistön vuokralaisena. Työnjako oli sovittu siten, että yhtiökumppaneista Jari Vaalajoki otti hoidettavakseen yrityksensä markkinoinnin ja suunnittelutehtävät ja Jari Mäkelä puolestaan messuosastojen valmistelutyöt. Yhdessä nuoret miehet sitten hoitivat osastojensa asennukset ja purkutehtävät sitä mukaa kun niitä vähän kerrallaan saatiin toimeksi. Usein kahdelle miehelle syntyi kuitenkin päällekkäisiä työtehtäviä sen verran runsaasti että monet lähipiirin ystävät ja kaveritkin komennettiin avuksi.

Muutaman vuoden sisällä yrityksen henkilömäärä kasvoi ja mukaan yhtiöön saatiin kolmas Jari. Kokenut alan ammattilainen, Jari Lehtinen liittyi joukkoon ja tämä osaltaan toi nuoren yrityksen tekemiseen huomattavaa vakuuttavuutta.  Vuosien saatossa Jarit, Lehtinen ja Vaalajoki, muodostivat yritykselle osaamisen perustan joka on mahdollistanut sen, että yritys on tänä päivänä vakiinnuttanut paikkansa yhtenä merkittävimpänä messurakentajana kotimaassa.

Tällä hetkellä Mainos Visitor Oy:n toimitilat Lahdessa käsittävät jo tuhansia neliöitä ja yrityksen palveluksessa on kymmeniä alan ammattilaista erilaisissa messualan työtehtävissä suunnittelusta toteutukseen. Liikevaihto on kasvanut keskimäärin kolmeen miljoonaan euroon. Itse päätuotetta, yksilöllisiä ja näyttäviä messuosastoja suunnitellaan ja toteutetaan vuosittain useita satoja kotimaassa sekä tietenkin yksilöllisesti myös ulkomaille aina asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Mainos Visitor Oy haluaa olla kotimaisena näyttelyrakentajana toimialansa arvostetuin yhtiökumppani ja haluttu työnantaja. Päämääränä korostamme laadun merkitystä ja haluamme palvelun ylittävän asiakkaidemme odotukset.

Ota yhteyttä!

Osaamista, taitoa ja rohkeita ideoita!