Mainos Visitor Oy on suunnitellut Valloxin uuden yksilöllisen Messuilmeen. Näyttelysopimuksella saadaan kustannustehokkuutta ja yhtenäinen brändijalanjälki.
Vallox osaa matalaenergiailmanvaihdon. Vallox Oy on Varsinais-Suomessa, Loimaalla sijaitseva pääasiassa asumisen matalaenergiailmanvaihtolaitteita kehittävä ja valmistava yritys. Valloxin ilmanvaihdolla luodaan huoneistoon yksilöllisesti ohjattava, energiataloudellinen ja terveellinen sisäilmasto. Yritys on yli 40-vuotisen toimintansa ajan ollut sisäilmateknologian kehitystyön suunnannäyttäjä. Valloxin liikevaihto on n. 35 miljoonaa euroa, josta yli puolet menee vientiin. Henkilöstöä yhtiöllä on lähes parisataa.
Vallox osallistuu vuosittain kymmenille rakentajamessuille. Anneli Kähkönen Vallox Oy:ltä kertoo, että näin laajamittaisessa messukierroksessa on tärkeää löytää hyvä konsepti, joka kestää tapahtumasta toiseen ja on vielä kustannustehokas. Vallox valitsi messurakentajakseen Mainos Visitorin. Messukierrokselle suunniteltiin osasto, joka toimii monenlaisessa ympäristössä ja muuntautuu tarpeen mukaan. Palvelu avaimet käteen –periaatteella on myös tärkeää, sillä osastojen somistaminen näin laajamittaisella messukierroksella sitoo liiaksi resursseja. Yhteistyö Mainos Visitorin kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin. Keskustelu on välitöntä ja yhteinen tahtotila on löytynyt helposti. Rakentajat ovat olleet tehtäviensä tasalla ja osastoa on kehitetty käyttäjien toiveiden mukaisesti nopeallakin tempolla.